Irti rikollisesta elämäntavasta on kognitiiviseen viitekehykseen perustuva muutosohjelma,
jossa pureudutaan rikolliselle elämäntavalle altistaviin ajatusmalleihin. Ohjelmia ohjaavat
ammattilainen ja rikostaustainen vertainen.
”Ymmärsin kuinka asiat on lähteneet lapsuudesta asti ja mitkä vaikuttimet siellä oli taustalla. Ymmärrykseni rikollisuudesta kasvoi ja sillä oli aidosti vaikutusta. Häpeä asioiden tiimoilta lähti lievittymään kun sai käsitellä asioita toisten samankaltaisia asioita tehneiden kanssa. ”
– ohjelmaan osallistunut-
KENELLE ohjelma on tarkoitettu?
Ohjelmaan voivat osallistua rikoksia tehneet, joilla ei ole aktiivista päihdekäyttöä. Rikostaustaksi riittää tehdyt rikokset ja rikollinen elämäntapa, tuomioita ei tarvitse olla. Lisäksi on hyvä, jos osallistujalla on kiinnostus muutosta kohtaan. Kaikki osallistujat käyvät läpi alkuhaastattelun ja testauksen rikollisista ajatusmalleista. Testissä tietyn pistemäärän ylittävän tuloksen saaneet otetaan ohjelmaan. Osallistujan suomenkielentaidon tulee olla riittävä.
Pete Nylund
Asiantuntija
”Kuulin KRISistä ensimmäisen kertaa ollessani Saramäen vankilassa. Koevapauden jälkeen jäin KRISille työkokeiluun ja sain tukea uuden elämän opettelussa. Koin, että muiden tukeminen päihteistä ja rikollisuudesta irtaantumisessa oli lähellä sydäntä ja aloitin oppisopimuksella lähihoitajaopinnot. Toimittuani vuoden KRISillä toimintakeskusvastaavana ja käytyäni ohjelmatyön koulutuksen lähdin mukaan Irti rikollisesta elämäntavasta-toimintaan, koska koen, että ohjelmassa käydään läpi samoja asioita, joita olen itse joutunut työstämään ja haluan hyödyntää omaa kokemustani, jotta myös muut saisivat mahdollisuuden irtaantua rikollisuudesta. Koulutukseltani olen lähihoitaja ja olen täydentänyt kokemustani kriminologian opinnoilla. Tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa kuntoutuksen ohjaajaksi. Rikokseton olen ollut vuodesta 2015 ja päihteetön vuodesta 2016.”
Reetta Alenius
Vastaava asiantuntija
”Tultuani KRISin toimintaan mukaan vuonna 2019 rikollisuus ja siitä irtaantuminen alkoivat kiehtoa minua ja perehdyin aiheeseen työn ohella mm. kriminologian opintojen parissa. Käytyäni Irti rikollisesta elämäntavasta-ohjelmatyön ohjaajakoulutuksen, tiesin että haluan olla mukana ohjelman rantautumisessa Suomeen. Toimin vastaavana asiantuntijana ja ohjelman ohjaajana syksyyn 2026 saakka. Tällä hetkellä toimin ohjelman ohjaajien kouluttajana ja mentorina. Koulutukseltani olen psykoterapeutti (kognitiivinen käyttäytymisterapia) ja valtiotieteiden maisteri, pääaineena sosiaalipsykologia.”
044 9838 768
pete.nylund@kris.fi
045 8070 261
reetta.alenius@kris.fi
”Ymmärsin, että on selkeä rajaus rikollisen ja rehellisen elämän välillä, ja tiedän että minulla on vapaus valita.”
Yhteistyökumppanit:
Rikosseuraamuslaitos
Silta-Valmennusyhdistys ry
Nauha ry, Abnoy oy
KRIS-Suomen Keskusliitto ry
Stiftelsen Kriminalitet som livsstil
”Oli helpompaa, kun osalla vetäjistä oli oma tausta, niin sai helposti asioista kiinni. Plussaa myös toi se, että yksi oli ihan ”tavallinen” ihminen, joka ei omannut omaa taustaa – hän toi esille hyviä näkökulmia.”
